Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:93233 kpl

Kuulumisia

23.07.2014 Simpuran Rauha "Peppi" on käynyt ultrassa ja todettu tiineeksi. Pentuja arveltiin näkyvän 2-3 kpl. Pennut syntyvät noin kuukauden kuluttua. Koska Susun pentuja syntyi odotettua vähemmän ovat kaikki Pepin pennutkin jo alustavasti varattuja.

Kuvat Pepistä ja pentueen isästä Elviksestä löytyvät hieman alempaa. 
08.07.2014 Susun ja Puskan pennut ovat syntyneet, tuloksena kaksi kaunista ruskeanväristä tyttöä, joista toisella on pitkä töpöhäntä sekä kolmivärinen töpöhäntäinen poika. Matka maailmaan oli hieman tavallista vaikeampi, sillä Susun työntöpoltot eivät olleet riittävän voimakkaat eikä niitä tullut tarpeeksi usein, jotta pentuja olisi saatu ulos. Tilanne tarkastettiin eläinlääkäripäivystyksessä Hattulassa. Koska pentujen sykkeet olivat jo laskeneet, en halunnut riskeerata mitään, joten eläinlääkärin suosituksesta Susulle tehtiin hätäsektio.

Pennut syntyivät tosi virkeinä ja hyväkuntoisina, joten olimme tarpeeksi ajoissa päässeet eläinlääkäriin. Sain hetken aikaa hoivailla pentuja eläinlääkärin tutkimushuoneessa, pennuilla oli lämpöpatja, jotta ruumiinlämpö ei laskisi. Pienet palleroiset eivät millään malttaneet pysyä pienellä peitolla paikallaan, hyvä että jonkinmoisen kuvan sain otettua.

Hetken päästä paikalle tuotiin myös Susu, joka oli vielä tokkurainen ja tärisi leikkauksen jälkeen. Susu kuitenkin hyväksyi heti pennut nisilleen ja pennut saivatkin kaikki ensitärkeät maitotippansa. Susu sai hieman tutustua pentuihinsa, vaikkakin olo oli vielä vähän sekava.

Kassan kautta lähdimme sitten kotimatkalle. Pennut olivat omassa kopassaan ja Susu isommassa häkissä, jotta ei vahingossa vielä tokkuraisena ajomatkan aikana menisi pentujen päälle makaamaan. Kun pääsimme Viialaan, pääsivät pennut Susun kanssa samaan pentulaatikkoon. Pennut hamusivat heti lisämaidolle ja Susu alkoi niitä puhdistamaan. Eläinlääkärin mukaan keisarinleikattuja narttuja pitää hetken aikaa seurata, miten pentuihinsa suhtautuvat ennen kuin tajuavat tilanteen. Susu kuitenkin alusta alkaen ymmärsi pennut omikseen ja hoitaa niitä hienosti.

Susu saa parin päivän ajan vielä kipulääkettä ja lisäksi antibioottikuurin. Liikuntaa rajoitetaan parin viikon ajan, mutta eipä se imettävä emo muutenkaan pennuistaan kovin kauaksi erkanisi. Haavan tikit sulavat itsekseen.

Nyt onnellinen pikkuperhe saa tutustua toisiinsa ja levätä ja kasvaa rauhassa. Perheen Kira-tyttöä pennut kovasti kiinnostavat, mutta pentulaatikon ympärillä on lisäaita, jotta Kira ei pääse itsekseen niitä paijaamaan, otteet kun saattavat olla hieman rajut. 

Pentujen tulevat kodit ovat jo tiedossa. Valitettavasti pentuja ei syntynyt enempää, vaikka ultran mukaan niin hieman lupailtiinkin. 

Mutta, summa summarum, loppu hyvin, kaikki hyvin tällä kertaa. Susu on meidän rakas.

Eläinlääkärissä juuri syntyneet lämpöpatjalla

Ja kotona emon kainalossa.

24.06.2014 Susun maha kasvaa nyt melkoista vauhtia, kun tiineysviikkoja on täynnä jo seitsemän. Vointi on kuitenkin hyvä, vaikka lenkillä vapaana juostessa vauhti on ehkä hieman hiipunut. Susun emäntä Saija on kesälomalla ja siten paikan päällä seuraamassa tilannetta synnytykseen saakka. 

Juhannuksena meillä oli astutuksessa oma kasvattini 3-vuotta täyttänyt Peppi alias Simpuran Rauha. Peppi on ensimmäisestä Rauhantiellä syntyneestä pentueesta ja on Iitun jälkeläinen. Kiitokset Pepin omistajille, että saan Peppiä käyttää Iitun linjan jatkamiseen. Sulhona on 5-vuotias töpöhäntäinen Elvis eli Leonberget´z Arctic Ocean. Pepillä on näyttelystä tuloksena EH eli erittäin hyvä, Elvis on saavuttanut Suomen muotovalion arvon. Molemmat ovat lonkiltaan, polviltaan ja silmiltään terveitä, reippaita ja iloisia pihakoiria. Pentue on Pepille ensimmäinen, Elviksellä on ennestään 2 pentuetta, kasvattini Lola alias Simpuran Ainu Armain on myös Elviksen jälkeläinen. Etusivun kuvasta huomaa hyvin, että Peppi ja Elvis muistuttavat melko lailla toisiaan ulkonäkönsäkin puolesta.

Pepin ja Elviksen pentujen odotan syntyväni elokuun loppupuolella ja olsivat siten luovutusikäisiä lokakuun puolenvälin paikkeilla. Nyt vaan peukut pystyyn, että kaikki sujuu mallikkaasti ;)

Peppi

Elvis

Peppi ja Elvis

03.06.2014 Susu on tänään käynyt ultrassa ja on todettu tiineeksi. Eläinlääkäri arveli, että pentuja olisi tulossa 4-5 kpl ja niitä odotetaan syntyväksi heinäkuun alkupäivinä ja ovat luovutusikäisiä elokuun lopulla.

Pennuista on tullut jo useita alustavia kyselyitä, mutta tulevat perheet päätetään vasta pentujen synnyttyä. Nyt kun on varmistunut, että pentuja on todennäköisesti tulossa enemmänkin kuin yksi, toivoisin pentuja kyselleiden ottavan yhteyttä vielä uudelleen, jos pentutoive on yhä ajankohtainen. 

Susulla on ollut pienoista pahoinvointia ja on, jos mahdollista, entistäkin hellyydenkipeämpi. Pentueen isä on Örestaden Puskas, kuva vanhemmista on etusivulla. Pentueen sukutaulua voit tutkia täältä

Susu on tuotu Ruotsista ja on luonteeltaan tosi mukava iloinen ja ihmisläheinen pihakoira. Pentue on Susulle ensimmäinen ja Susu ehtii täyttämään juuri ennen pentujen syntymää 2 vuotta. Puska on kohta 5 vuotta täyttävä Tanskasta tuotu uros, jolla on aikaisemmin jo neljä pentuetta ja on myös oman kasvattini Nemon isä. Susu asuu mieheni pojan perheessä Viialassa seuranaan tanskandoggi Tupla ja perheen 2 lasta, joista nuorimmainen on vielä alle 2-vuotias.

Puska ja Susu

05.10.2013 Tänään olin Susun ja Nemon kanssa Linnainmaan Mustissa ja Mirrissä pitämässä rotuesittelyä. Nemosta on kasvanut tosi hieno pihakoira, vahvaluustoinen ja hyvärakenteinen isokokoinen kaveri. Ja luonnekin on kohdallaan, tosi reipas ja rohkea, avoin ja sosiaalinen. Olenpa ylpeä kasvatistani! Nyt kun rokotukset ovat kunnossa, pääsi Nemo jo osallistumaan ensimmäisille pihakoiratreffeillekin ja hienosti pärjäsi joukossa.

Susu ja Nemo Mustissa ja Mirrissä

Nemo ekaa kertaa pihistreffeillä (kuva P. Viitanen)

Nemo 2 kk (kuva P. Viitanen)

Nemo 5 kk (kuva P. Viitanen)

Nemo (kuva Pauliina viitanen)

04.07.2013 Koti on tyhjentynyt: Nemo on muuttanut uuteen kotiinsa pari viikkoa sitten ja emo-Muru on palautettu Poriin. Nemo on kotiutunut hyvin ja olen saanut kivoja kuvia pojasta. Onnea vaan yhteiseen eloon ;) 

Susu on täyttänyt juuri vuoden ja heti syntymäpäivän jälkeen alkoivat Susun ensimmäiset juoksut!

Peppi (kuva Timo Voipio)

06.06.2013 Simpuran R-pennut täyttivät pari päivää sitten 2 vuotta, onnittelut vielä näin jälkikäteen tätäkin kautta. Kuvassa Simpuran Rauha alias Peppi. 

Pepille on tehty silmä- ja polvitarkastus sekä kuvattu lonkat ja tulokset ovat ilmestyneet Kennelliiton jalostustietojärjestelmään: silmät ja polvet ok ja lonkat A/A! Alustavissa suunnitelmissa on teettää Pepillä pentuja ensi vuonna, sulhasehdokas on vielä mietinnässä ;)

Simpuran Raipen alias Raipen omistajalta odottelen kuvaa myös. Emäntänsä kertoi, että "Raipe on ihana, Matinkylän hurmuripoika!". Kasvateista on aina kiva saada kuulumisia.

Alla kuva myös Simpuran Ruusasta, joka myös nimellä Lumi tunnetaan. Lumista on kasvanut kauni neitokainen ;)


Lumi (kuva Fanny Anttoora)

Raipe (kuva Virve Godzinsky)

ERInomainen Susu

09.05.2013 Susu (Ljuvliga-Söta) on käynyt ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään Tampere KV:ssä 5.5.2013. Tulos oli ERInomainen, joten hyvin alkoi ura. Arvostelussa erityisen tyytyväinen olin mainintaan : esiintyy erinomaisesti. Kovin montaa kertaa emme olleet ehtineet harjoittelemaan, mutta ilmeisesti nakin voimalla Susu jaksoi keskittyä hienosti. Tästä on hyvä jatkaa. Hienon kuvan on ottanut Joonas Viitanen, kiitokset kuvaajalle!

Saija (Susun toinen omistaja) ja minä olemme niin tyytyväisiä Susuun kaikin puolin. Luonnekin on kohdallaan ja monta sydäntä Susu on jo ehtinyt valloittamaan.
31.12.2012

Ennen uuden vuoden alkua pikainen katsaus kohta menneeseen vuoteen. Vuosi 2012 oli melko hiljainen Simpuran kennelissä. Tämän vuoden olen totutellut elämään ilman omia koiria ja outoahan se on vieläkin. Onneksi tiedän, että Sanilla ja Iitulla on hyvä uudet kodit ja perheet, joissa niistä pidetään huolta rakkaudella. 

Vuoden 2012 tuloksena syntyi kenneliini yksi pentue, emänä Simpuran Meirän Muru ja isänä Leonberget´z Arctic Ocean "Elvis". Pentueessa oli tällä kertaa vain yksi pentu, Simpuran Ainu Armain "Lola". Lolan kehitystä olen saanutkin seurata vielä luovutusiän jälkeenkin, sillä Lola asuu perheineen lähellä Tampereella ja olemmen nähneet useasti vuoden aikana. Lolasta on kasvanut mukava pystykorvainen neitokainen.

Elokuussa hain Ruotsista yhden uuden pihakoirapennun, joka asuu mieheni pojan perheessä, kaverinaan tanskandoggi Tupla ja uutena tulokkaana myös ihmisvauva. Susu on aivan hurmaava pihis, onneksi Susukin asuu lähellä ja näemme viikottain. Susu aloittaa pentukoulun tammikuussa ja näyttelyura aloitetaan keväällä.

Terveisiä myös kaikille muille kasvateilleni, on aina kiva kuulla teistä ja tavata. Kuviakin saa lähettää! Toivotaan oikein mukavaa ja antoisaa vuotta 2013!

Lola (kiitos kuvasta Lolan perheelle)

Susu ja pikkusisko (kiitos kuvasta Saijalle)